Olen 54-vuotias paraislainen. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta, joista toinen jo muuttanut pois kotoa. Arkityö pyörii toimitusjohtajan tehtävissä tamperelaisessa Mediamaisteri -yrityksessä. Vapaa-aikaan sisältyi aiemmin vahvasti käsipallo, jonka lajina ylipäätään löysin vasta tänne Paraisille muutettua 2006 ja toisen lapsen pelatessa useita vuosia Piffenin väreissä. Itsekin käsipallon parissa tuli tuossa kohtaa vietettyä paljon aikaa erilaisissa tehtävissä huoltojoukoista apuvalmentajaan ja välillä vähän tuli pelailtuakin vanhemmille suunnatussa höntsäjoukkueessa.
Politiikasta kiinnostuin reilut neljä vuotta sitten juurikin silloin, kun käsipallo alkoi vähentyä omista harrastuksista taka-alalle. Eli olin Paraisten Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaana 2021 ja 2025 kuntavaaleissa. Valtuustoon saakka eivät äänet vielä ole riittäneet, mutta Paraisten Kokoomuksen kautta kuitenkin oli mahdollista päästä mukaan luottamustoimiin ja tämä on ollut erittäin mielenkiintoinen ja antoisa matka näiden asioiden osalta. Politiikan ja yhteisten asioiden hoitamisen koen erittäin mielenkiintoisena ja tärkeänä toimintana.
Vapaa-aikaan kuuluu myös vahvasti kuntoilu ja liikunta. Lajit vähän vaihtelee, mutta jo useamman vuoden tässä on liikunta ollut keskeisessä osassa vapaa-aikaa.
Toimin tamperelaisen Mediamaisteri -nimisen yrityksen toimitusjohtajana. Olen työskennellyt Mediamaisterissa vuodesta 2006 lähtien erilaisissa rooleissa ja vuodesta 2011 lähtien toimitusjohtajan tehtävässä. Mediamaisteri tarjoaa digitaalisen oppimisen ja osaamisen kehittämisen palveluja. Mediamaisteri kuuluu Mindpolis -nimiseen yritysryhmään, jossa olen mukana yhtenä omistajista. Lisätietoa Mediamaisterista löytyy osoitteesta: www.mediamaisteri.com
Vuodesta 2022 lähtien olen ollut mukana Futural -nimisessä yrityksessä liiketoiminnan kehittämisen tukitehtävissä jonkinlaisen konsultin roolissa. Futural kuuluu samaan Mindpolis -yritysryhmään, jossa myös Mediamaisteri toimii. Futural tarjoaa Odoo -toiminnanohjausjärjestelmään liittyviä palveluja. Lisätietoa Futuralista löytyy osoitteesta: www.futural.fi
Paraisten kaupungin valtuuston päätöksellä 2.6.2025 tulen toimimaan Paraisten kaupungin Sivistyslautakunnan suomenkielisen jaoston jäsenenä toimikaudella 2025-2029. Paraisten kaupungin pöytäkirjat ja esityslistat
Olen aktiivisesti mukana Paraisten Kokoomuksen toiminnassa. Kokoomuksella on toiseksi suurin valtuustoryhmä Paraisten kaupungin valtuustossa, jossa RKP pitää vahvasti kärkipuoleen paikkaa. Lisätieto Paraisten Kokoomuksesta löytyy yhdistyksen sivuilta: www.paraistenkokoomus.fi
-----------------
Jag är en 54-årig Pargasbo. I familjen ingår min fru och två barn, varav det ena redan har flyttat hemifrån. Till vardags arbetar jag som verkställande direktör för företaget Mediamaisteri i Tammerfors. På fritiden var handboll tidigare en stor del av mitt liv – en sport jag upptäckte först efter att vi flyttade till Pargas år 2006, då vårt ena barn spelade flera år i Piffens färger. Själv tillbringade jag också mycket tid inom handbollen i olika roller, från materialansvarig till assisterande tränare, och ibland spelade jag lite själv i ett motionslag för äldre.
Mitt intresse för politik väcktes för drygt fyra år sedan, just när handbollen började ta mindre plats bland mina fritidsintressen. Jag ställde upp som kandidat för Samlingspartiet i Pargas i kommunalvalen 2021 och 2025. Rösterna har ännu inte räckt till för en plats i fullmäktige, men genom Samlingspartiet i Pargas har jag ändå fått möjlighet att delta i förtroendeuppdrag – en mycket intressant och givande resa. Jag ser politiken och arbetet med gemensamma frågor som både viktigt och fascinerande.
Motion och träning är också en viktig del av min fritid. Aktiviteterna varierar något, men under flera år har fysisk aktivitet varit en central del av min vardag.
Jag arbetar som verkställande direktör för företaget Mediamaisteri i Tammerfors. Jag har arbetat på Mediamaisteri sedan 2006 i olika roller och har varit vd sedan 2011. Mediamaisteri erbjuder tjänster inom digitalt lärande och kompetensutveckling. Företaget är en del av företagsgruppen Mindpolis, där jag också är en av delägarna. Mer information om Mediamaisteri finns på: www.mediamaisteri.com
Sedan 2022 har jag varit involverad i företaget Futural i en slags konsultroll med fokus på att stödja affärsutveckling. Futural tillhör samma företagsgrupp, Mindpolis, där även Mediamaisteri verkar. Futural erbjuder tjänster relaterade till affärssystemet Odoo. Mer information om Futural finns på: www.futural.fi
Enligt beslut av Pargas stadsfullmäktige den 2.6.2025 kommer jag att fungera som ledamot i den finskspråkiga sektionen av stadens bildningsnämnd under mandatperioden 2025–2029. Protokoll och föredragningslistor från Pargas stad.
Jag är aktivt engagerad i Samlingspartiets verksamhet i Pargas. Samlingspartiet har den näst största fullmäktigegruppen i Pargas stadsfullmäktige, där SFP har en stark ledarposition. Mer information om Samlingspartiet i Pargas finns på föreningens webbplats: www.paraistenkokoomus.fi